Heijastuksia

KUN KASVI JA IHMINEN KOHTAAVAT


Heijastuksia-teos vie lukijansa puhutteleviin sisäisiin maisemiin, jossa oppaana on
pienen pieni kasvi.

Tässä minä olen. Kukaan ei ole minua ennen nähnyt. Moni on kävellyt vierestä, moni on polkenut jalkojensa alle. Vasta sinä näit minut ihmetellessäsi minua. Sinä annoit minulle uuden elämän, jota minulla ei ennen ollut. Minä sain lahjan tullessani nähdyksi. Kiitos, että huomasit minut.

Näin sanoo pieni sammaleen itiökasvi Merja Elisabethin kuvateoksen ”Heijastuksia” alkulehdillä. Sitten kasvi lupaa antaa vastalahjan uudelle ihmisystävälleen. Syntyy vuorovaikutussuhde, jossa ’opettajana’ on pienenpieni kasvi ja oppijana ihminen.

Merja ei halunnut kirjoittaa siten, että hän itse puhuu näistä teemoista, vaan halusi sanoman tulevan kasvin kautta makrokuvien lomassa.

– En toki väitä, että kasvit kirjaimellisesti puhuisivat, vaan puheen lähde on jossain syvemmällä. Valitsin kasvit vertauskuvalliseksi lähteeksi, ja valokuvani toimivat inspiraationani, hän sanoo.

Elämän salaisuuksia

Kuvat ja tekstit vievät syvälliselle ja puhuttelevalle sisäiselle matkalle herkkyyden hetkiin. Kuvat paljastavat sen - usein niin huomaamattoman - maailman, joka on jalkojemme juuressa, sammalmättäillä, puiden oksilla, vesipisaroiden heijastuksissa. Ne kertovat kirjailijan mukaan sekä pienuudestamme että toisaalta suuruudestamme.

Kasvien sanoma rohkaisee ihmistä näkemään itsensä: pelkonsa, rakkautensa, kauneutensa ja herkkyytensä.

– Kasvit puhuvat suurista asioista: elämästä, kuolemasta, antautumisesta, mielikuvituksesta, ihmeistä ja elämän suurista salaisuuksista.

– Kirjaa lukiessa, kasvien puhuessa, lukija huomaa, että puhuja on hänen sisällään - kuin hiljaisena, sisäisenä kutsuna johonkin itseään suurempaan. Niin kävi minulle kirjoittajanakin. Jotakin pyhää avautui prosessin kautta, kommentoi Merja Elisabeth.

Ääniä sisimmästä

Kasviystävien viestit ovat kirjailijan mielestä tärkeitä. Jonkun palautteen mukaan ”tätä ei voi itkemättä lukea”.

– Kirjoittelin usein itsekin tippa linssissä. Ja jokainen, jolta pyysin esilukua, kyynelehti myös jo ensimmäisten rivien kohdalla. Palautteen voisi toki tulkita toisinkin, mutta minulle se oli myönteistä!, Merja
nauraa.

Vaikka kyyneleet eivät ole itsetarkoitus, kirjailija uskoo tietävänsä mistä ne syntyvät.

– Kyyneleet syntyvät siitä, että lukemasi viesti ei ole vain kirjan lehdellä, vaan sinun itsesi sisällä. Kuulet siis lukiessasi oman sisimpäsi äänen.

– Ja tämä on mielestäni koko teokseni tärkein juttu: oma sisimpäsi haluaa puhua sinulle. Liian usein jätämme sen kuulematta, joten tämän teoksen tarkoitus on vain muistuttaa siitä. Olen itsekin tässä asiassa täysin oppijan paikalla.

Sisimmän kolkutusta

Merja haluaisi Heijastuksia teoksen toimivan siis eräänlaisena sisimmän oven kolkuttajana, herätteenä johonkin uuteen. Silloin sanoma olisi tehnyt tehtävänsä.

– Sanoman tarkoitus on vain lempeästi kolkuttaa. Jos lukija avaa kolkuttavalle oven, siitä alkaa hänen oma matkansa, jota ei voi minkään kirjan välityksellä kuvata.

Edellä sanotun itiökasvi kiteyttää näin: ”Minä en kerro sinulle mitään mitä et jo tiedä. Minä vain muistutan
sinua siitä, minkä jo tiedät. Sillä tieto on kätketty sydämeesi, ja kuulet sanomani sielusi kuiskauksissa. Olen sinun oma äänesi, joka hiljaa ja pakottamatta sinussa kaikuu
.”

– Se lempeys, jolla kasvit minua tuntuivat lähestyvän ihmisystäväänsä,kosketti minua. Tämä kuvaa korkeimman tapaa lähestyä meitä. Jotkut kutsuvat sitä Jumalaksi, toiset korkemmaksi minäksi.

– Itselleni viestit eivät ole kotoisin mistään erityisesti nimetystä lähteestä. Ne vain kaikuvat jossain, jonkinlaisena tietoisuutena - todellisuuden heijastuksina.

Uusia näkökulmia

Suuri osa kuvista sisältää vesipisaroita, jotka heijastavat ympäristöä niiden lävitse katsottaessa.

– Vesipisara on ihmeellinen ilmiö, sillä sen lävitse näet maailman ylösalaisin. Tämä kuvaa sitä, miten hyvä on välillä katsoa maailmaa ja asioita täysin erilaisista ja uusista näkökulmista.

– Yksipuoliset uskomusjärjestelmät tekevät meistä fundamentaalisia, ehdottomia, mustavalkoisia, yhden asian ihmisiä. Kyseenalaistaminen on mielestäni jokaisen ihmisen etuoikeus ja velvollisuus. Kyseenalaistaminen auttaa meitä kasvamaan ja luopumaan pinttyneistä uskomuksistamme.

Kirjassa kasvi sanoo: ”Uskomus ei ole muuta kuin usein ajateltu ajatus. Ajatuksia voidaan vaihtaa ja
näkemyksiä laajentaa. Kun vanhat uskomukset käyvät tarpeettomiksi, ilolla sä niistä luovut ja naurat helpottuneesti
.”

Pelosta kauneuteen

Ihmissuhteissa yksipuolinen katsantakanta johtaa kirjailijan mukaan ristiriitoihin, globaalilla tasolla pahimmillaan jopa sotiin. Merjan mukaan syyllisyys ja pelko ovat maailman suurimpia sairauksia.

– Ristiriitojen taustalla on kuitenkin aina ihmisen sota itseään vastaan. Ilman sitä sotaa ei olisi ulkoistakaan sotaa. Syyllisyydellä pallottelu on taustatekijä kaikille ristiriidoille ja sodille.

– Elämme tänä päivänä maailmassa, jossa inhimillisellä tasolla tapahtuu paljon draamaa. Syyllisiä haetaan ja pahinta pelätään.

Kasvi puhui pelon juurista näin: ”Kun pelko hiipi paratiisiin, se puhui rakkaudettomuuden kieltä. Se vakuutti sinut heikkoudesta, kävi kauppaa sieluista. Se opetti puolustautumisen ja hyökkäyksen perusteet. Se oikeutti sodan julmuuden ja tappoi sielun kauneuden.

– Miten tärkeätä onkaan, että joku muistuttaa meitä sielun kauneudesta pelon sijaan!

Antautumista ja antamista

Kirjailijaa puhuttelee myös antautumisen teema, jota kasvit ovat avanneet.

– Ajattelepa pienenpientä kukkaa, joka tunkee asfaltin raosta keskelle tietä, täysin pelottomasti ja rohkeasti. Se kokee oikeutensa omaan elämäänsä, ja niin meidänkin pitäisi!

– Ei se pelkää sitä, että se poljetaan tai revitään pois. Se tietää, että syvemmällä tasolla sitä ei kukaan voi tappaa.

Pieni metsän kukkanen (ketunleipä) kiteyttää antautumista näin: ”Huomaatko etten elämästä kiinni pidä lainkaan. Elämä pitää minusta kiinni ja minut luotiin antamaan. Otan vastaan kaiken sen, mikä tässä hetkessä näyttäytyy. En minä tunne vastustusta, varteni aina vain antautuu.

Merja toteaa, ettemme olisi hengissä ilman kasveja. Niiden luonne on siis maailmassamme aina antava.

– Kasvit tarvitsevat lähinnä vettä ja aurinkoa. Ne eivät luultavasti tunne kiirettä, stressiä, mustasukkaisuutta tai pelkoa. Niiden olemukseen näyttää kuuluvan hyväksyminen, läsnäolo, rohkeus ja sitkeys, hän sanoo. Kirjailijan mielestä ne antavat myös henkistä voimaa ja niillä on kauneusarvoa, jonka kautta ne ruokkivat ihmisen sielua.

Kohti läsnäoloa

Luonto kaikkinensa puhuttelee ja sen kuunteleminen kutsuu pysähtymään, herkistymään ja avaamaan aisteja. Tässä ajassa se on erityisen tärkeätä.

– Aistiminen tuo meitä parhaiten tähän hetkeen, jossa ajatukset ja ajan taju vaimenevat hetkeksi. Jokainen meistä on kokenut tämän tuijottaessaan tulta, katsoessaan auringonlaskua tai kokiessaan jotakin muuta aisteja hivelevää, ajan pysäyttävää.

– Näissä hetkissä koemme parhaiten jonkun sanoilla ilmaisemattoman läsnäolon, jota on mahdoton kuvailla, mutta joka haluaisi tulla kuulluksi ja koetuksi. Tämä viesti pyrkii tietoisuuteen Heijastuksia -kirjassa, vaikka sanat ja kuvat voivat vain hapuilla elämän mysteerien äärelle.

Merja toteaa, että kiireisessä maailmassa pysähtyminen on tavattoman haastavaa. Hän tunnistaa saman vaikeuden itsessään.

– Tähän on luotava tietoinen tila ja aika, jonka pysähtyminen tarvitsee. Jollemme tee sitä, elämä kyllä osaa pysäyttää.

Merja Elisabeth, sukunimeltään Kiviluoma, on ammatiltaan muun muassa taideterapeutti. Hän on toiminut kuitenkin pitkään toimittajana ja työskentelee tällä hetkellä freelance pohjalta. Hänet voi tavata mm. Hengen ja tiedon messuilla lokakuun puolessa välissä. (2 krs, pöytä nro 267).


Teksti: Reetta Ahola


Kuvat: Merja Elisabeth