kukaan ei niitä enää huomaa. En minäkään huomannut, enemmänkin valitin niiden
kuolemaa. Mutta eräänä päivänä ne vain kutsuivat katsomaan niitä tarkemmin.
Lehtivihreän hävittyä ruskeanpuhuvat lehdet kertoivat tarinaa kauniista
kuolemasta. Osa lehdistä ensin reikiintyy ja ikään kuin pikku hiljaa häviää.
Jäljelle jää vain ruoto. Valo heijastuu reikien läpi kivasti. Lehdet käpristyvät
ja saavat erilaisia kiehtovia muotoja. Ne laskeutuvat milloin mihinkin – kannon
päälle, kiville, tienvarsille ja puiden koloihin. Niitä on joka paikassa.
Ihmettelen miten en niitä ole ennen havainnut. Oikeastaan lehdet ovat
mielenkiintoisimmillaan vasta kun väriloisto on ohitse.
Kuolleita lehtiä kutsutaan usein roskiksi. Ja niitä ne toki ovatkin. Siksi
nimesin tämän sivun “roskataidenäyttelyksi”, mutta yhtä hyvin voisin puhua
“roskalehtinäyttelystä”. Katsele lehtiä ja kuuntele niiden sanomaa.
Everybody likes colors. As the leaves die and become brown, no one sees
them any more. I did not either, but more complained about it. But one day they
kind of invited me to look at them more closely. As the chlorella was gone, the
many shapes of brown emerged. They talked about beautiful death. Some of the
leves got little holes all over and kind of disappeared. Only the thickest body
was left. Light was shining through the holes nicely. Leaves crawled up to most
interesting shapes. They landed all over in a forest – to the rocks, to the side
of a walkway and holes in the ground. I wonder how come I never saw them before.
As a matter of fact, they seem to be most interesting after the obvious color
season.
They call the leaves trash. And of course, they are that too. That’s is why
I titled this page “trash art”. Look at the leaves and listed to them.